-->

Mistä kaikki sai alkunsa?

Syksyllä 2016 jäin opintovapaalle päivätyöstäni yrittäjyyden diplomi-insinöörin opintoja varten ja alakerran koneiden kuiske vahvistui päivä päivältä. Niinpä sitten eräällä leanin ja laatujohtamisen luennolla kävi näin.

Nainen peitti haukotukseen pyrkivän suunsa kädellään ja suuntasi uniset silmänsä laiskasti Chromebookin ruutuun, ilmastointikoneen humistessa rauhoittavasti taustalla. Äkkiä, hän käänsi koneenssa vieressä istuvaa miestään kohti siniset silmät innostuksesta tuikkien. Kulta, voisinkohan minä? supatti nainen komeamman osapuolen korvaan tarkoin varoen häiritsemästä teknillisen yliopiston muita luennolla istujia.

Mies katsoi näyttöä ja hänen harmaat silmänsä osuivat Sakkyn kellertävään logoon. Mies korjasi aavistuksen ryhtiään ja nojasi eteenpäin. “Ammattiopistoon Savossa?” Mies seurasi katseellaan naisen näyttöön naputtavaa sormea ja tapasi näytöltä sanat vaatetusalan ammattitutkinto, ompelijakisälli. Pariskunnan puheet keskeytyivät, kun vieressä istuvien diplomi-insinööri opiskelijakollegoiden tuolit kolahtelivat kahvitauon merkiksi.

Pitkä pariskunta,  suuntasi kulkunsa kohden Skinnarilan kampuksen kahviota määrätietoisesti astellen. Luentosaliin palatessa mies ojensi naisella paperisen kahvimukinsa ja suuntasi kohden hotelli helpotusta. Nainen jäi lämmittelemään käsiään kupin ympärillä ja pohtimaan.  Kannattaako hänen edes hakea, sillä hänellä ei ole vaatetusalan perustutkintoa, joka näkyy olevan hyväksymisen edellytys?

Palattuaan mies  kumartuu jo paikoilleen istuutuneen naisen yli ja kuin vastauksena naisen äänettömään kysymykseen. “Nyt vain laitat sen sähköpostin sille opettajalle, ei se ota jos ei annakaan”. Luennoitsijan puheen rytmittämä naisen sormet kiisivät näppäimistöllä, kun hän kuvaili  ompelukokemustaan kaksospoikien vaatettamisesta, jakkupuvuista, kaavoituksen ja kuosittelun ensiaskeleista sekä Teuvalla käytyä käsityöalan vuoden mittaista kurssia, sekin töiden ja muiden opiskelujen ohessa.

Viestin lähettämisen jälkeen nainen havahtui. Mihin ompelu olikaan kadonnut vuosien saatossa, kun pojatkin ovat parin vuoden päästä aikamiehiä? Leanin ja laatujohtamisen luennon suvantokohdissa nainen nojasi hellästi miehensä olkapäähän ja tunsi, kuinka nukkumassa ollut luovuus heräilee. Miehelleen hän kuiskaa: “Voi kumpa!”

Luennon loppupuolella nainen vilkaisi laukussa vilkkuvaa puhelintaan. Mies katsoi kysyvästi, “tuntematon numero”, nainen vastasi ja keskittyi kuuntelemaan luennon viimeiset tenttitärpit. Kun luento oli loppunut,  nainen tarkisti rutiininomaisesti sähköpostinsa ja näki opistosta tulleen viestin, jossa opettaja pyysi soittamaan ja esittäytymään.  Nainen vilkaisi kelloaan, joka näytti hieman yli neljää perjantai-iltapäivänä. “Soitan maanantaina.”

Laskiaistiistaina nainen seisoi kuumissaan ja hengästyneenä neljännen kerroksen ovella ja puristi sinistä ompelupakkiaan hikisissä käsissään. Nainen kuunteli ilmastoinnin hurinaa, silitysraudan sihinää ja teollisuusompelukoneiden  rauhoittavaa nakutusta.

“Sinäkö olet Heidi?”
“Olen” vastasi rauhoittunut nainen ja tiesi tulleensa kotiin.

Turun Käsityömuseossa 2016. Kuva: Juha Koivistoinen

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi vastailen tuota pikaa.