-->

Trikoosuikaleiden ja -hameen uusi elämä: tuunausidea


Kaksi viikkoa sitten katselin kalenteriani ja pohdin, että millä ihmeellä taputtelen seuraavat viikon läpi. Hieman jokaisella rintamalla töissä ja kotona oli kaikenlaista pientä jumpanpoikasta kalenteriin merkittynä. Huikeita aiheita opetettavaksi: projektien johtamista, strategiaa, hiljaista tietoa ja yrityksen perustamista. Lisäksi sain mahdollisuuden kirjoittaa pitkästä aikaa Tekstiililehteen.

Tekemistä oli sopivasta ja mukavalla rytmillä, kunnes tajusin, että pukeutumisneuvojan näytöt pukkaavat päälle. Siinä on sitten viikonloput piirrelty A-, V- ja O-vartaloita portfolioon, pohdittu tyylipersoonallisuuksia ja stailattu asiakas. Ensi viikon lauantaina on vielä Tyyliä itselle -kurssi, joten materiaaleja olen sinne valmistellut. Pohtinut erilaisia trendejä ja sitä, miten ne näkyvät täällä susirajan luona, vai näkyvätkö.

Se, mikä jäi vähemmälle, oli tämä oma kirjoittaminen, kuvaaminen ja asiakastyöt. Tänään sitten äiteen valvovien silmien alla sain kesähatun viimeisteltyä kesämekon kaveriksi. Tuo kierrätysvaatteista ommeltu mekko on roikunut hengarissa odottamassa kuvaamista jo kuukauden.

kierrätysmuoti
Vyötäröä korostaa nappi.
Yläosa koostuu 3 cm:n kaitaleista. Alkujaan 5 cm:n kaitaleet leikkasin tilkkutyöleikkurilla
ja saumuroin sentin saumanvaroin.
kesämekko
Seuraavaksi sovittelin kesähattua kesämekon kaveriksi.

Heidi Klum
Kuitenkin suomalaisesta kesästä tulee kylmä ja vetinen, joten kesämekon pariksi stailasin trendikästä sadetakkia.
kesämekko
Kesäkassi on matkamuisto viime vuoden Italian matkalta.
Tommy Hilfiger laukku
Jos nyt sattuisi käymään niin, että hellettä pukkaisi kesäksi kaivoin kaapin kätköistä, vielä yhden kesäisen laukun.
Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.


2 kommenttia :

Kiitos kommentistasi vastailen tuota pikaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...