-->

Ompelutilan sisustushajatelmia - kirjahyllyn uudet vaatteet

Viikonloppu oli varsinaista ompeluterapiaa, eritoten kunnostauduin suorien saumojen ompelussa. On tässä pikkuhiljaa laitettu alakerran ateljeeta katseen kestävään kuntoon osaksi omaksi mutta ennen kaikkea satunnaisten vieraiden iloksi.

Kun en ole voinut lähteä soitellen sotahan, olen keskittynyt pikkuparannuksiin. Olen ommellut ompelukoneensuojia (KLIK), viritellyt kuvaustaustaa (KLIK) ja tehnyt sovitusnukelle suojahuppua (KLIK). Pikaparannukset ovat  piristäneet mieltä ja tuoneet itselle ammattimaista fiilistä.

Valkoista, valkoista ja vielä kerran valkoista


Pikkuparannuksista huolimatta ateljee on ollut hämärä. Lisäksi kirjahylly on luonut tilasta rauhattoman ja sotkuisen. En viihtynyt kellarissa itse ja satunnaisille vieraille on tullut  seliteltyä, että on työn alla. 


Kirjahylly ennen
Jo vuodesta 2008 olen haaveillut, että saisin kirjahyllyn eteen verhot.  Kiinnitysratkaisu on vain tuottanut päänvaivaa. Käsistään kätevä  komeampia osapuoli ratkaisi lopulta tilanteen käden käänteessä. 

käden käänteessä
Maalia listan pintaan, liukukisko listaan, lista kattoon ja  liimattava tarranauha listan sivuun.
Tarranauha piti puolittaa, kun tarjolla oli vain 25 mm nauhaa ja kantti kaipasi päälle 10 mm.

Tarranauhan toinen puoli verhon yläreunaan.
Nauha olisi varmaan pysynyt pelkällä liimalla, mutta ompelin nauhan kiinni   
Kappaan ompelin avolaskoksen kulmaan. Kapan  käänteet ovat 15 mm.

Kirjahylly uudessa asussaan. Verhojen sivukäänteet ovat 15 mm ja alakäänne on 150 mm. 
Huom! Kaikki käänteet ovat kaksinkertaisia, että ei paista päivä läpi.

Leikkuupöydällä


Leikkuupöydältä valmistui vanhojen tanssimekon lyhennys (kolme tylliä ja kaksi satiinista kerrosta).

Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi vastailen tuota pikaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...