-->

Korvataanko akat hirvillä? -pohdintaa nahkamekossa

Itä-Suomessa on sanonta, että taivaltaa sataa vanhoja akkoja helmat korvissa. Nyt täytyy todeta, että akoista  harvemmin kuulee puhuttavan meillä. Lisäksi vastuu jää täysin sanojalle, jos erehtyy parisuhteen kauniimpaa osapuoltaan akaksi kutsumaan. Pohjanmaalla murre on toinen, joten siellä ei saa ympäri korvia, jos nyt sattuu lipsahtamaan.


Niihin hirviin


Viime viikko oli vilkasliikkeinen alkuviikosta, pyörähdin Helsingissä työmatkalla. Mennessä menin lentämällä ja palasin junalla, kun aikataulut antoivat myöden. Illan viimeisin juna oli vajaat 50 minuuttia myöhässä. Myöhästymisen syynä ei ollut pakkanen eikä raiteille satanut lumi.

Myöhästymisen aiheutti edellä kulkeneen junan eteen ajautunut hirvi. Konduktööri kertoi, että Pendolino vahingoittui yhteentörmäyksessä. Miten lie hirvelle käynyt? Mistä se siihen ilmestyi? Pohdin siinä silmät ristissä, että koska on lentäviä poroja, niin eipä se olisi ihme, jos akkojen asemasta sataisi hirviä.


Väsynyttä pohdintaa ilmassa (kuva julkaistu kuvaajan luvalla).

Ateljeeta unohtamatta


Muutoin viikko vilahti vikkelään leipätyötä tehdessä. Viikko oli palkitseva, kun saimme laatuihmisen unelmaprojektin onnekkaaseen päätökseen. Unelmaprojektien viime metreillä käy usein niin, että päivälle tulee pituutta. 


Kun päivät ovat pitkät, jäävät harrastukset vähemmälle. Vähin äänin myös väsymys valtaa alaa. Perjantaina karkasin puolentunnin juoksulenkille töiden jälkeen. Happihyppelystä huolimatta olin lauantaina ihan puulla päähän lyöty, kun asiakas toi vaaleansinisen unelmamekon trimmattavaksi - se siitä ammatti-identeetistä.

Sunnuntaina eivät sävelet osuneet yhteen kuvankäsittelyohjelman kanssa ja konekin jähmi. Jostain sain ajatuksen, että haluan ompeluopintojeni viimeisimmän työn kuvan ympätä yhteen piirtämäni tunnelmakuvan kanssa. Taidot ja ajatukset eivät kätelleet ihan ensi yrittämällä, joten ensimmäinen julkaistava versio näki päivänvalon tänään.



Tunnelmakuvasta valmiiksi poronnahka mekoksi itse piirtäen ja ommellen.



Palaset ne ovat nahkamekon perusta


Nahkalle on ominaista, että työ koostuu useasta palasta (takakappale leikkuupöydällä).


Kappaleet kiinnitetään nuppineulojen asemasta maalarinteipillä ja kaavojakin tarvitaan kaksinverroin (etukappale leikkuupöydällä).




Nyt ovat kaikki todistukset lakkarissa (KLIK, KLIK), joten kohden uusia kujeita. (Kuva on julkaistu kuvaajan luvalla.)



Uuden vuoden tunnustus ja kalenterin uudet kujeet

Vuoden alku on ollut ompelurintamalla hiljainen. Vanhat tutut jo muutaman kuukauden odottaneet projektit pölyttyvät henkareilla. En tiedä, mitä odottavat uutta innostusta vai periksi antamista. Kaikissa projekteissa on jotain pientä, mikä ei ole asettunut kohdilleen ensimmäisellä kerralla.

Pojalle tuskailin saamattomuuttani iltapäivällä. Hän päätyi siihen, että kun ei ole ulkoa asetettuja aikatauluja, niin ei ole pakko tehdä ja voin vain olla. Tuo olemisen sietämätön keveys on se haasteellisin paikka, en vain meinaa osata hellittää ja levätä. Ja, kun vihdoin lepää, niin on syyllinen olo sängynpohjalla vietetyistä hetkistä.


Alkuvuoden tunnustuksia


Tätä uutta blogivuotta kun pohdimme, teemaksi nousi käsitöiden rikastama arki. Mielessäni toki pohdin, että miten ihmeessä nämä käsityöt nyt arkea sulostuttavat. Jos herkeäisin asukuvia ottamaan, niin tulisi postauksista hyvin yksitoikkoisia - samaa mekkoa edestä ja takaa.

Ei sitä päivätyön ohessa kerkiä joka ilta ateljeehen ompelemaan. Nyt on tunnustettava, ettei aina en edes halua. On ollut yllättävän helppoa istua sohvalle illalla, tuijottaa televisiota ja haahuilla Pinterestissä.


Kalenterin uudet kuoret 


Kirvoittelin mielessäni alkuviikosta, että pitikin mennä lupaaman käsitöiden voimaanuttamaa arkea,  kun lähinnä välttelen koko juttua. Kirvoittelun lomassa katseeni osui työpöydällä lojuvaan paperiseen kalenteriin, jonka sinappinen väri ei alun perin miellyttänyt silmääni. Olin jo eräänä iltana ratkaissut ongelman ja ommellut omat uudet kannet kalenteriin.




Hymyilin. Havahduin, näin se vain ompelukseni löysi tiensä toimistotyöläisen pöydälle arkea sulostuttamaan. Kun suurin työpäivästä kului näppäimistön äärellä, tuntui itse asiassa voimaannuttavalle havaita, että on saanut aikaiseksi käsillään jotain konkreettista.


Kalenterin uudet kujeet


Nykypäivänä tuo paperisin kalenterin käyttä on melko vähäistä. Kaikki menot on merkittynä sähköiseen kalenteriin, joka kulkee kätevästi mukana puhelimessa. Perinteisestä kalenterista on tullut melkein turhake.




Pohdin kalenterin luonnetta. Yllättäen hoksasin, että voin tulevaisuuden suunnittelemisen sijasta kirjoittaa kalenteriin, mitä olen saanut valmiiksi kulloisenakin päivänä. Toimistotöissä, kun tahtoo välistä unohtua, mitä on jo tehnyt valmiiksi, kun punnertaa jo kohti uutta. Nyt kalenterini voimaannuttaa kaksinverroin.

Mites siinä 2017 haasteessa kävikään?

Siinä se vuosi pyörähti, joten on aika katsoa, miten  suunnitelmat toteutuivat. Kuten jo perjantaina mainitsin, yhtenä innoittajana toimi Vuosi väriterapiaa  -haaste. Haasteessa valittiin jokaiselle kuukaudella oma värinsä, josta sitten kyseisenä kuukautena tuli postata.



Niinhän siinä sitten lopulta kävi, etteivät kaikki suunnitelmat toteutuneet ihan alkuperäisinä. Muutama vastoissa virunut kangas valmistui kuitenkin vaatteeksi ja uudeksi tuttavuudeksi löytyi nahka.

Tummansinisessä tammikuussa valmistui liituraitahame ja jakkuun lisättiin kahviaroamia (lue alkuperäinen postaus tästä). Tummanharmaana helmikuuna suunniteltiin mohairsekoitteista villakangastakkia (lue postaus tästä), kuvaamaan kerittiin vasta maaliskuussa (KLIK). Suklaanruskea talvitakki irtovuorelle valmistui huhtikuulle KLIK).

Viininpunainen huhtikuu taitteli nutturan tiukalle ja toi puvustoon trikoopuseron toukokuussa KLIK). Vihertävän/kellertävä toukokuu valmistui hameeksi kesäkuussa (KLIK). Valkoisesta kesäkuusta tuli mustavalkoinen heinäkuu (KLIK). Vaaleansininen elokuu toi puvustoon puseron (KLIK). Pikkumusta nahkamekko valmistui marraskuussa ja pinkkikin voimistui punaiseksi KLIK).

Hyvä alkanutta vuotta!